tiistai 18. kesäkuuta 2013

Churros ja suklaakastike



 Resepti on tv-kokki Nigella Lawsonin resepti.

Churrosit:

 250 g jauhoja
 2 tl leivinjauhetta
 2 rkl oliiviöljyä
 5 dl kuumaa vettä

lisäksi: 1l öljyä uppopaistamiseen

Sekoita ensin kaikki vettä lukuunottamatta. Lisää vesi tasaiseksi sekoittaen. Pursota kuumaan öljyyn pursotinpussin avulla soikeita rinkuloita. Öljy on sopivan lämpöinen hellan mukaan, noin 2/3 lämmöstä mitä saa, voit testata oikeaa lämpöä palalla vaaleaa leipää niin, että se parissa minuutissa on rusehtava ja hieman rapea. Anna ylimääräisen öljyn valua talouspaperin päällä.


Suklaakastike:

 200 g tummaa suklaata
 50 g maitosuklaata
 iso loraus vaaleaa siirappia
 3 dl kuohukermaa

Sulata kaikki ainekset vesihauteessa hiljalleen ja sekoittele välillä.


Churrosit voi tarjoilla myös esimerkiksi vaniljajäätelön ja mansikoiden kanssa.